Eilen oltiin pitkästä aikaa Jasminin ja Biancan kanssa Nuuksiossa. Varsinainen laiskaretki, kun kerrankin oli eväät mukana - nakkeja, lihapullia, keksiä, karkkia - ja vietettiin pitkä tovi nuotiopaikalla. Vinha otti asiakseen haukkua muutaman kerran aina, kun joku kulki ohi. Itse en ollut jaksanut edes kameraa ottaa, mutta onneksi Jasmin the superkuvaaja oli paikalla. Tässä pari upeaa taideteosta (pieni kiitos myös malleille!).

(c) Jasmin Ahonen, kiitos!

 

Kotimatkalla koirat, jotka olivat sentään saaneet juosta koko viikonlopun vapaana Hangossa, vetivät edelleen, mutta vähemmän kuin lenkin alussa. Kun kaivelin kännykkää repusta ajatuksenani soittaa äidille, koirat kiskaisivat yhtäkkiä ojaa kohti. Se oli sitten tyylikäs kaatuminen asfaltille, mut jalat naarmuilla ja kipeät. Mutta tekevälle sattuu. Tänään suuntaan juhannusta viettämään Hankoon jälleen, eli HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Koirat karkasivat, jälleen. Itse en (taaskaan..) ollut paikalla tosin, mutta ei se muuta asioita. Joku ihana poika oli ne sitten  Veikkolan keskustasta ottanut kiinni. Joka tapauksessa karmeilta haisivat ja likaisiakin olivat.

Seuraavana päivänä eli eilen, sunnuntaina oli sitten mätsäri Veikkolassa. Ei me oltu lähdössä sinne palkintoja hakemaan, joten kutsuin pelastavan enkelin Inkan meille ja päätettiin pestä koirat - oli muuten ensimmäinen kerta, kun pesen koirani shampoolla. En edes tiedä, mistä se koirashampoo on mulle ilmestynyt, mutta enivei. Kivasti saatiin ruskeaa vettä varsinkin molempien hännistä ja kai ne sitten puhtaitakin olivat pesun jälkeen.

Mätsäriin olin onnistunut houkuttelemaan muutaman tutun, joista Jasminin kaikki jo blogin kautta tietävätkin. Jasminista ei meille ole vastusta mätsäreissä, sillä Jasmin painii aivan eri sarjassa - hän ja Wanda voittavat joka tapauksessa ;) Tällä kertaa tapahtui kuitenkin jotain erikoista. Inka esitti Rinjaa, joka oli joutunut Wandan pariksi. Molemmat koirat esiintyivät todella edukseen, mutta kaikkien hämmennykseksi punainen nauha ojennettiin Inkan käteen. No, selvisihän se syykin: Wanda oli kuulemma ollut liian maskuliininen, muuten selkeä voittaja. Kyllähän se meitä nauratti ja ihmetytti, mutta leikkiähän tämä vain on.

Pian olikin jo mun ja Vinhan vuoro mennä kehään. Vinha ei näyttänyt parastaan, sillä se meni ihan hämilleen edellä juoksevasta koirasta ja yritti lähinnä päästä sen luokse sekä seistessä että juostessa. Silti meille ojennettiin punainen nauha ja jos Rinjan kohdalla olin ollut hämmästynyt, nyt olin kyllä äimistynyt :D Mutta en sentään valittamaan ruvennut. Molemmat koirat saivat myös paperilapun, jossa oli ympröintiarvostelu. Rinjan kohdalla kaikki erinomaista, Vinhan kohdalla kaikki paitsi esittäminen (köh) erinomaista, esittäminen hyvä.

Yritin samalla säntäillä joka paikkaan ja kuvailla, sillä minua oli pyydetty siihen Vekorasta, joka siis järjesti tapahtuman. Vaikka sää oli sateinen ja harmaa, sain ihan hyviä kuvia. Onneksi oli apureitakin; Joonas kuvasi myös omalla kamerallaan ja Inka, Jami, Meeri ja Jasmin auttelivat koirien kanssa. Kiitos!

Onnittelut myös muutamalle tutulle hienoista suorituksista. Essi ja Napsu olivat sekarotuisten kolmansia ja Inka esitti Jamin koiran Mokan, sijoittuen peräti kahdessa luokassa - ns. junior handlerissa sekä veteraaneissa.

Sinisten kehässä Wanda yllättäen sijoittui ensimmäiseksi enkä jaksanut edes hämmästellä. Olipahan kivaa seurattavaa best in showssa kun oli joku jonka puolesta jännittää. Punaisten kehässä Inka esitti Rinjaa ja minä Vinhaa ja ilokseni huomasin, että vaikka minut ja Vinha häädettiin kehästä, Inka jäi sinne Rinjan kanssa ja sijoittui punaisten neljänneksi. Olin ihan varma, että punaisissa se ei voisi sijoittua. Toisaalta nyt kun katson, niin jokaisessa mätsärissä, jossa  Rinja on saanut punaisen se on myös sijoittunut neljänneksi. Tämä oli siis kolmas kerta (toden sanoo).

Kehien jälkeen koirat olivat ihanan rauhallisia ja yhteiskuntakelpoisia eikä tarvinnut hävetä yhtään. Se mätsäreissä on ihanaa - ensin koirat ovat aivan sekaisin, mutta sitten ne rauhoittuvat ja ovat ihan eri koiria. Hyvä mieli siis tulee vaikkei sijoittuisikaan.

Best in showssa Jasmin ja Wanda loistivat jälleen ja tulos oli lopulta BIS3! Olihan siitä voittajasta sitten pakko räpsiä kuvia ja kuvia ja kuvia... Joka tapauksessa itsellä oli tosi kivaa, vaikka siinä kelissä jäätyikin. Hirmuisesti onnea vielä Jasminille ja Wandalle!

Kuvia tulikin sitten otettua muutama... Laitoin sekä Joonaksen että minun kamerastani kuvat koneelle ja karsinnankin jälkeen niitä oli vielä yli 500... No, ainakin ihmisillä on varaa valita, jos esimerkiksi Vekoran lehteen laittavat. Tässä siis kuvat.

Oltiin lauantaina Nuuksiossa ystäväni Jasminin ja hänen koiransa, Owczarek podhalanski-narttu Biancan (pakkohuomio: En koskaan opi kirjoittamaan tuon rodun nimeä) kanssa. Oli ihana nähdä ystävää pitkästä aikaa ja vietettiin mukava päivä, vaikkakin sää oli jopa liian kuuma (17'C!) ja omat koirani käyttäytyivät tavalliseen tapaansa tai ehkä jopa sitäkin huonommin. Eli vetivät koko matkan.

Välillä pysähdyttiin kuvailemaan koiria, ja niin pysähtyivät muutkin ihmiset. Metsän keskeltä ilmestyi nimittäin lauma (ei japanilaisia, vaikka kuvausmeininki vastaava olikin ;)) turisteja, jotka kiskoivat kamerat esiin ja ottivat sumeilematta, sen enempää kyselemättä meistä ja koirista kuvia. Ihastelivat kyllä koiria kovasti, varsinkin kun viimeksi mainitut olivat todella uteliaita ja katselivat suoraan turistien kameroihin kallion päällä ylväästi seistessään. Mun ja Jasminin suosikki olikin viimeisenä tullut mies, joka kysyi ensiksi "Can I photograph your dogs?", sitten kuvaili ja ihasteli samalla ja lopuksi vielä kiitti. Niin sitä pitää!

Mutta mitä matkaan tulee, Korpinkierros oli 7km ja muutaman kerran käveltiin jopa harhaan. Sitä ennen oltiin kävelty kilometri tai pari "lähtöpaikalle" ja kävelylenkin päätyttyä lähdettiin vielä Jasmi nille, jonne matkaa Nuuksiosta n. 5km. Kyllähän ne mun koirat vetivät alkumatkasta huomattavasti enemmän, mutta hämmentävää silti, että joko niitä ei saa väsyneiksi millään tai sitten ne vetävät vaikka olisivatkin uupuneita. Alkaa keinot olla lopussa, kun pysähteleminen, nuhteleminen, (huutaminen..), mikään ei tunnu auttavan.

Ja Jasminilla koirat saivat hetken juosta pihalla vapaina, mutta se osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi kun ne äkkäsivät kanitarhan. Vaikka alue oli aidattu ja aitauksen sisällä oli talo/koppi, jossa kanit piileksivät näkymättömissä, koirat innostuivat silti. Ne alkoivat kiertää aitausta ja Rinja jopa kiipesi miltei portin yli, mutta onneksi harvinaisen äkäinen omistaja ehti riuhtaista sen alas. Se on se iki-ihana riistavietti.

Mutta täällä kuvia Nuuksiosta. Valitettavasti turisteja en tajunnut kuvata, olisi varmaan pitänyt :D

Onko ihanampaa? Mun pitäisi olla siperianhuskyn omistaja, mutta talven sijasta nautin siitä, kun lumi vihdoin sulaa ja ulkona on ainakin + 10 ' C. Ja näin siis on ollut jo useamman päivän ajan. Se on se kevät!

Eilen otettiin isän kanssa koirista kuvia. En osaa enää käyttää kameraani, kun sen kuvattavuus ei ole paras mahdollinen (=auringonpaisteessa kuvat ovat yleensä aika hyviä ja tarkkoja, muulloin surkeita), joten kuvat ovat todella ylivalottuneita, mutta ei anneta sen häiritä. Nyt sitä voisi tehdä uutta ulkoasuakin koirille, päivittää vähän kesäisempään vihdoin. Eihän tuo ole vasta kuin yli vuoden ollut :'D

Ja mitäs tänään? Ystävän ja koirien kanssa hölkkä/kävelylenkillä. Päädyttiin lopulta n. 7 km lenkille ihanaan keväiseen metsä- ja järvimaisemaan. Tuntuu, että tämä n. joka toisen päivän kuntoilu on alkanut tuottaa tulostakin, koska jalat eivät olleet lenkin jälkeen kipeät eivätkä ole vieläkään - vaikka venyttely jäi vähemmälle. Lenkillä nähtiin laulujoutsenia ja ohitettiin muutamia koiria ja ihmisiä - kaikki paitsi viimeinen sujuivat loistavasti. Mutta ei enempää jaarittelua vaan siirrytään kuviin. Mun ja koirien yhteiskuva sekä seisotuskuvat ovat (c) Mika Orko, loput omaottamia.

Rinja hieman yli 3 vuotta (Ja seisotuskuvissahan se ei koskaan jaksa olla ryhdikäs tai pitää korvia ylhäällä...)

 

 

Vinha hieman alle 2 vuotta

 

Ja mun ja koirien yhteiskuva ei tietenkään suostunut latautumaan, I love vuodatus.net! Muttah, nyt meikä lähtee nukkumaan/opettelemaan ranskaa. Ihanaa kevättä kaikille jotka jostain syystä tänne eksyvät ja toivottavasti säät pysyvät tämmöisinä ihanina.

                                                 

Synttärisankarin kaunis hymy

 

Tänään Rinja siis täyttää kolme vuotta. Kylläpäs aika on mennyt nopeasti! Joka tapauksessa synttärionnittelut Rinjan sisaruksille!

Yritin sitten poikaystävän kameralla ottaa vähän kuvia synttärisankarista, mutta Rinja näytti lähinnä vanhalta ja raihnaalta. Niin se kai menee, että ikä ei tule yksin. Kummasti se vaan piristyy tuon nuoremman seurassa. Mutta sain muutaman melkein onnistuneenkin kuvan, vaikka kameraa en oikein edelleenkään hallitse ja siksi automaatilla vain kuvailin.

                                                 

Ja Vinha oli sitten sitä mieltä, että senkin on pakko päästä pihalle kerta Rinjakin pääsi. Siispä menin Vinhaakin  vähän kuvailemaan. Siinä kyllä havaitsi koirien täysin risteävät luonteet: Rinja löntysti, hihna pysyi löysällä ja aina kun pysähdyin, pysähtyi Rinjakin täysin rauhallisena. Vinha sen sijaan oli koko ajan menossa ja hihna niin kireällä kuin suinkin mahdollista. Ei pysähtynyt hetkeksikään aloilleen, joten kuvaus oli vähän mitä oli.. On se vaan kumma, että silloin kun ei ole kameraa, koirat kyllä seisahtuvat uljaina tuijottamaan horisonttia.. Vaan nyt Vinha ei lainkaan tajunnut, mitä hommasin. Välillä se tuli kylkeen kiinni kerjäämään rapsutuksia ja sitten taas niin kauas kuin pääsee.

Ja siinä sitten, en vieläkään tajua miten, Vinhan panta aukesi. Se ei pujottanut päätään läpi eikä panta hajonnut vaan tosiaan aivan yksinkertaisesti aukesi. Oltiin siinä sitten hetki ihan hämmentyneitä molemmat ja sitten tajusin maanitella Vinhaa luokseni. En vahingossakaan käyttänyt sanaa tänne, sillä jostain syystä kun Vinhalle sanoo tänne, se ei suinkaan tule luokse vaan lähtee juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. No, Vinha vain katsoi minua ja päätin sitten juosta pikavauhtia metelöiden ovelle. Vinha seurasi puoleenväliin matkaa ja pysähtyi sitten pohtimaan - ja tietenkin pinkaisi vastakkaiseen suuntaan. Siinä sitten hain luun houkuttimeksi ja lähdin koiraa metsästämään, mutta ei sitä missään näkynyt. Ehdin jo pelätä, että Vinha oli suunnannut taas vuohien luokse. Mutta ei, isä ajoi pakettiautolla pihaan ja miltein liiskasi oman koiransa, kun Vinha ampaisi takaisin meidän pihalle tunnistaessaan auton. Näin se sitten saatiin kiinni, mutta mulla on paha aavistus, etten ikinä saa sitä pysymään vapaana :(